blogi

Varjo- minä ja Valo -minä


” So, free me Oh,

free me From this pain I’ve been running from
I’m tired and I’m free falling
Free me Oh, free me From this shame I’ve been running from
I’m lost and I am calling you.

I don’t have a way back down
I’m stepping even further
Take my hand and turn me around
I’m listening to myself”.

– Free me / Sia

Olen koko elämäni yrittänyt sopeutua johonkin joukkoon tai joukkoihin. Miellyttämällä, anelemalla tai alistumalla. Suorittamalla, hyväksyntää hakemalla, pyrkimällä täydellisyyteen ja todistamalla yhtä sun toista. Omaa Minää olen etsinyt kauan, tiedostin myös pitkään sen olleen hukassa. Olen myös tiedostanut sisälläni, kuka oikeasti olen. En vain ole osannut arvostaa itse, kunnioittaa itse ja antaa minun olla minä.  Näen tässä omassa matkassani Minusta minuun monia erilaisia vaiheita. Olin varjo -minä vaiheissa ja valo- minä vaiheissa. Minulle on ollut tärkeää oppia ymmärtämään MIKSI? Sitä olen tutkinut, opiskellut ja elänyt. Sitä teen yhä, tahdon jatkaa ja oppia lisää. 

Täällä blogissani tulet varmasti lukemaan enemmän kuin kerran aiheesta Varjo- Minä ja Valo -Minä. Elin niin kauan tuon ensimmäisen kanssa, että hyvin usein uskoin siihen itsekin. Aitous on ollut minulle aina tärkeää ja tätä olenkin nyt joutunut usein pohtimaan, miten paljon oikeasti uskalsin olla aidosti minä. Tiedän myös sen, että usein ymmärsin millaisten ihmisten kanssa läsnä on enempi Varjo -Minä kuin oikeasti tuo Valo- Minä, se todellinen Minä. Tiedostan myös rooleja, joita minulla oli useita. Niitä, mitkä miellyttivät juuri tiettyä ihmistä tai ihmisiä. Niitä, joille alistuin. Miksi? Koska minun häpeä rakasti sitä tunnetta, että minusta pidettiin. Keinolla millä hyvänsä, mutta parempi sekin kuin olisin aiheuttanut ärsytystä toiselle ja syitä olla pitämättä minusta. No jokainen meistä kuka elää näin tai on elänyt tietää, ettei omanarvontunto voi olla kovin arvostettu tässä kuviossa…..

Omanarvontunto ei tarvitse listoja, milloin olen arvokas tai sitten kun …… Sille riittää, olen arvokas nyt. Koska rakastan itseäni ja hyväksyn itseni. Oma raunioituminen auttoi minua hylkäämään listan, opettelemaan sisäistämään lauseen siitä, että olen arvokas nyt. Ja minä riitän. Ensisijaisesti itselleni. Minun piti ensin opetella uskomaan olevani rakkauden arvoinen ja joukkoon kuulumisen arvoinen. Nyt olen läsnä vain siellä mihin kuulun eikä minun tarvitse enää sopeutua mihinkään. Olen siis opetellut pois siitä mitä minusta ajattelevat, ottanut oman tarinani omakseni ja mahdollistanut yhteyden omaan arvokkuuteeni. Ymmärsin kuinka paljon rohkeutta ja vahvuutta minussa on, niiden avulla uskallan olla aito Minä.  Tunnen vihdoin olevani tarpeeksi juuri tällaisena kuin olen, rakkauden arvoinen ja joukkoon kuulumisen. Matkallani olen myös oppinut päästämään irti. Tulen varmasti vielä kirjoittamaan lisää tästä, siitä miten oikeasti voi oppia olemaan märehtimättä tai murehtimatta. Ja irtipäästämään niistä, mitkä ei enää palvele tai mitä ei vain yksinkertaisesti tarvitse mukaan enää ottaa. 

      “Anna arpisten haavojen olla
      Ei niitä auki repiä saa
      On osa ihmisen elää ja kuolla
      Valoa kantaa ja rakastaa”.

       – Anna arpisten haavojen olla / Lauri Tähkä

EI synny todellista tekstiä jos mietin, mitä muut ajattelevat.  Kirjoittamalla omalla tavallani, totuuden nimissä ja omaa tarinaani, entäs jos joku loukkaantuu? Näitä olen joutunut mm. käymään läpi oman häpeäni kanssa, sillä häpeäni mielestä tekstini eivät kuulu tulla nähdyksi ja kuulluksi niin kuin ovat tapahtuneet, vaan teksti olisi hyvä värittää vain tietyillä väreillä. Suojella ympäristöäni, kanssa matkustajia. Häpeänsietokykyäni kasvatan juuri nyt kirjoittamalla tämän ääneen. Tämä on minun matkani, minun tarinani. Elämäni. Vaikeudet, vastoinkäymiset ja haastavat ihmissuhteet ovat ne, mitkä tekivät minusta sen kuka olen nyt. Tutustuin tunteisiin katkeruus, viha ja kyynisyys. Oli aikoja, kun ne yrittävät lokeroitua minuun. Onneksi viisas kehoni pelasti minut. Olen kiitollinen kaikesta tästä ja kaikista opettajista. Siitä kirjoitan, en syyllistäen. Kertomalla omaa tarinaa, uskon vahvasti myös auttavan muita. Ja tavoitteeni on blogissani olla aidosti minä, vaikkei minusta joku pitäisi.  Sillä jos minun tavoitteeni täällä on olla pidetty eikä minusta silti joku pitäisi, minulla on ongelma. Tai vähintään tulee ongelmia. Tartun siis asettamalla etusijalle aitouden.
        
      ” Experience will give you the power and confidence to BE YOU”.


Hyväksymällä oman epätäydellisyyden ja haavoittuvuuden, pystyn hyväksymään itseni sellaisena kuin olen nyt kasvanut. Pystyn olemaan Valo- Minä ja kulkemaan tuntien omanarvontunnon, omat rajat ja vastuut. Rakastamaan itseäni, elämään kaikkien tunteiden kanssa ja kaikkein tärkeintä, menemään eteenpäin! Rakentamaan tavoitteita, uskaltaa unelmoida ja sallia niiden saavuttamisen. Miten tähän kaikkeen sitten pystyin lähtemään alkuun, tulen kirjoittamaan täällä. Miten nostin omat esteeni ( häpeä, pelko, syyllisyys) itselleni näkyväksi, jotta pystyin aloittamaan opettelemaan MITEN kasvan sellaiseksi kuin olen. Miten uskallan antaa Valo- minän loistaa sellaista valoa ja energiaa kuin sen kuuluu loistaa ja on mahdollista. Tähän ei ole ollut mitään pikatietä tai pikavippiä.  Vaaditaan toistoa toisen perään, uskoa ja rohkeutta. Tahtoa. Ensimmäisten onnistumisten jälkeen syntyvä järjetön flow kasvattaa tahtoa vain mennä eteenpäin. Tämän jälkeen paluuta vanhaan ei ole. Minä tein kuitenkin itse työni, sitä ei voi kukaan puolestani tehdä. Teen yhä.

” Älä kiirehdi. Sinulla on kaikki se aika, jonka tarvitse”.

LOVE,

Kati




Author


Avatar