blogi

Ihmisyys- matkalla minusta minuun

Täällä blogissa olen kirjoittanut matkaani ja omaa kasvutarinaa teille, avatakseni jotain itsestäni. Miksi minusta kasvoi se, kuka nyt olen. Teen näin myös valmentajana, kerron omaa tarinaani häpeilemättä. Näin luon turvallisuuden ja luottamuksellisen tunteen valmennettavan kanssa. Hänenkin on helpompi kertoa omaa tarinaansa, häpeilemättä. Kannustan tähän aina valmennuksissa, tulla sellaisena kuin on ja antaa oivalluksille tilaa. Jotta kaikki mahdolliset vahvuudet, niin olemassa olevat kuin uudetkin, kasvaisivat esiin. Ajattelin vielä avata viimeisen”luukun”. Ihmisyys – kuka minä olen ja kuka minä haluan olla. Miten tämä matka tuli itselleni mahdolliseksi.

Oma häpeä ja pelko ovat olleet niin isot, että sisälläni on kasvanut myös vahva rohkeus samaan aikaan. Rohkeus, mikä janoaa elämään. Rohkeus tehdä merkityksellisiä valintoja. Ei enää toimimista omien arvojen vastaisesti. Ei enää varjo- Minän vallan alla kätkien sisään omat todelliset voimat ja tunteet, että ajatukset. Kohtasin pimeyteni, ja tuli aika ottaa voima ja potentiaali piilosta pois. Sieltä kulissien takaa löytyi oma vahvuus, oma onnellisuus ja kyky elää omat unelmat todelliseksi.

Jotta pääsisi perille, on eksyttävä tieltä. Joka pääsee perille oppii, että hetken kuluttua on taas jatkettava matkaa. Joka ei koskaan putoa raiteilta ja mene rikki, jatkaa aina samaa rataa ja on turvassa suurelta murheelta ja suurelta onnelta. – Tommy Tabermann / Passionata


Juoksin pakoon omaa varjo-Minää todella kauan. Olen miettinyt MIKSI? Löydän tähän enemmän kuin vastauksen, kaksi ystävääni pelko ja häpeä. Kieltämällä näiden olemassa olon, annoin enemmän ja enemmän valtaa varjo- Minän tehdä päätöksiä. Myös hallita aiheuttaen ei toivottuja reaktioita ja toimintamalleja. Tuskaa, kärsimystä ja jatkuvaa sisäistä ahdistusta todellisella minälle. Häpeä ei missään nimessä ollut hyvä asia, eikä sitä ollut ulkoisesti helppo edes tunnistaa. Haluan mainita, että oma häpeä oli pahimmillaan juuri silloin, kun en olisi halunnut olla samaa mieltä tai olisin halunnut kertoa tulleeni loukatuksi. Paljon oli hetkiä ja ihmisiä keiden kanssa pystyin olemaan aito, oma itseni. Ihmiset ketkä ovat minuun tutustuneet viimeisen muutaman vuoden aikana, ovat nähneet hurjan paljon enempi valo – Katia kuin varjo- Katia. Niistä oma rohkeus ammensi paljon.

Kuten olen jo kirjoittanut, viisas kehoni pelasti minut. Se laittoi fyysisesti kärsimään niin rajusti, että jostain pimeyden keskeltä löysin oikeat valopilkut, ja aloin ymmärtämään mihin minun piti mennä. Totuuteen. Opiskellessani Valmentamossa, toin rohkeasti esiin omaa häpeää, ja miksi haluan tehdä tämän lopullisen matkan sieltä ulos, vapauteen. Häpeä muutti muotoaan. Syntyi valoisa ja puhdas häpeä, mikä pitää minut nöyränä omalla matkallani. Tein oman taideteoksen häpeästä, minkä ripustin makuuhuoneen seinälle, jotta joka aamu voisin muistuttaa itseäni tästä matkasta. Tästä oivalluksesta. Häpeän tilalle tuli myötätunto, varsinkin itseäni kohtaan. Pelon tilalle tuli rohkeus ja rajoitusten tilalle tuli vapaus. Aloin nähdä maailmaa eri valossa, itseni uudessa kirkkaammassa valossa myös. Löysin sen oikean itsevarmuuden, missä ei enää tarvinnut pyrkiä täydellisyyteen, ei näyttämiseen tai uhoamiseen. Rohkeus alkoi kuljettamaan minua ihan eri tavalla. Yhä enempi ja enempi sinne, minne sydämeni sanoi. Avoimuus muuttui myös, en ollut enää sinisilmäinen. 


Kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä? – Tommy Tabermann

 

Pimeydestä löysin omia voimia, samalla kukistin pelkojani. Voima kannusti minua eteenpäin ja olen ottanutkin aika harppauksia, kun pelko ei enää kykene minua pidättelemään. Välillä olen yhä herkkä ja heikko pelon edessä, tunnistan sen heti itselleni nykyään. Hyväksyn oman haavoittuvuuden ja puhun ääneen pelkoni pois. En enää pelännyt varjoani, uskalsin alkaa kasvamaan sellaiseksi, kuka todella olen, aidoksi ja eheäksi minäksi. #minutitsenikanssa. 

Voima, intohimo ja luovuus, heistä tuli uudet ystäväni. Aloin loistaa ihan omaa valoani yhä lisää ja lisää. Rohkeasti. Siellä pimeydessä tosiaan tutustuin varjo -Minään, ja täytyy sanoa, että aika viisas kaveri. Ja olin todella tunnollinen ja kuuliainen hänen käskyille ja manipulaatiolle. Varjo- Minä sai pidettyä haavoittuvuuden piilossa todelliselta minältä, voittaen useamman kerran. Niin ihmissuhteissa kuin omassa menestyksessäni. 

Itseni hyväksyminen, armollisuus ja inhimillisyys omaa pimeyttä kohtaan auttoivat valo- Minän uudelleen syntymisessä. Aloin luomaan uutta nahkaani, uutta elämääni ja sanoittamaan sitä sanoilla, mitkä kuulin ja teoilla, mitkä näin. Hyväksyin ja hyväksyin oman varjon, haavoittuvuuden siellä pimeydessä myös. Ymmärsin ettei minun tarvitse tuhota varjoani, se on osa minua. Niin kuuluukin. Vaan viljellä sitä oikein. Uskaltaa löytää maastani oikeat siemenet ja niiden voima, joiden avulla kasvoin sellaiseksi kuin halusin kasvaa. Ja yhä olen matkalla, kasvutarina minusta minuun on elämän pituinen prosessi, mitä vaalin oppien ja oivaltaen. Kiitollisena ja täydellä sydämellä nauttien.

Se joka ei ole matkalla minnekään, hänellä on kovin kiire. – Tommy Tabermann

 

Nyt olen avannut omaa tarinaani teille. Toivottavasti siellä on ollut tekstiä, mikä resonoi. Auttaen, voimaannuttaen tai ihan vain antanut hetken ajatusta omasta matkasta, ja siitä, oletko sinä löytänyt oman todellisen minän. Ajatuksen, osaatko sinä tiedostaa omat vahvuudet, heikkoudet ja antaa itsesi kasvaa sellaiseksi, kuka oikeasti haluaisit olla. Seuraavaksi haluan esitellä teille Valmentamon ja miten minusta tuli LCF Life Coach®. Ja nyt on myös aika esitellä millainen on valmentaja – minä ja miten teen omaa työtäni. 

Ajatuksin,
Kati
























 


Author


Avatar