Your address will show here +12 34 56 78
blogi
Täällä blogissa olen kirjoittanut matkaani ja omaa kasvutarinaa teille, avatakseni jotain itsestäni. Miksi minusta kasvoi se, kuka nyt olen. Teen näin myös valmentajana, kerron omaa tarinaani häpeilemättä. Näin luon turvallisuuden ja luottamuksellisen tunteen valmennettavan kanssa. Hänenkin on helpompi kertoa omaa tarinaansa, häpeilemättä. Kannustan tähän aina valmennuksissa, tulla sellaisena kuin on ja antaa oivalluksille tilaa. Jotta kaikki mahdolliset vahvuudet, niin olemassa olevat kuin uudetkin, kasvaisivat esiin. Ajattelin vielä avata viimeisen”luukun”. Ihmisyys – kuka minä olen ja kuka minä haluan olla. Miten tämä matka tuli itselleni mahdolliseksi.

Oma häpeä ja pelko ovat olleet niin isot, että sisälläni on kasvanut myös vahva rohkeus samaan aikaan. Rohkeus, mikä janoaa elämään. Rohkeus tehdä merkityksellisiä valintoja. Ei enää toimimista omien arvojen vastaisesti. Ei enää varjo- Minän vallan alla kätkien sisään omat todelliset voimat ja tunteet, että ajatukset. Kohtasin pimeyteni, ja tuli aika ottaa voima ja potentiaali piilosta pois. Sieltä kulissien takaa löytyi oma vahvuus, oma onnellisuus ja kyky elää omat unelmat todelliseksi.


Juoksin pakoon omaa varjo-Minää todella kauan. Olen miettinyt MIKSI? Löydän tähän enemmän kuin vastauksen, kaksi ystävääni pelko ja häpeä. Kieltämällä näiden olemassa olon, annoin enemmän ja enemmän valtaa varjo- Minän tehdä päätöksiä. Myös hallita aiheuttaen ei toivottuja reaktioita ja toimintamalleja. Tuskaa, kärsimystä ja jatkuvaa sisäistä ahdistusta todellisella minälle. Häpeä ei missään nimessä ollut hyvä asia, eikä sitä ollut ulkoisesti helppo edes tunnistaa. Haluan mainita, että oma häpeä oli pahimmillaan juuri silloin, kun en olisi halunnut olla samaa mieltä tai olisin halunnut kertoa tulleeni loukatuksi. Paljon oli hetkiä ja ihmisiä keiden kanssa pystyin olemaan aito, oma itseni. Ihmiset ketkä ovat minuun tutustuneet viimeisen muutaman vuoden aikana, ovat nähneet hurjan paljon enempi valo – Katia kuin varjo- Katia. Niistä oma rohkeus ammensi paljon.

Kuten olen jo kirjoittanut, viisas kehoni pelasti minut. Se laittoi fyysisesti kärsimään niin rajusti, että jostain pimeyden keskeltä löysin oikeat valopilkut, ja aloin ymmärtämään mihin minun piti mennä. Totuuteen. Opiskellessani Valmentamossa, toin rohkeasti esiin omaa häpeää, ja miksi haluan tehdä tämän lopullisen matkan sieltä ulos, vapauteen. Häpeä muutti muotoaan. Syntyi valoisa ja puhdas häpeä, mikä pitää minut nöyränä omalla matkallani. Tein oman taideteoksen häpeästä, minkä ripustin makuuhuoneen seinälle, jotta joka aamu voisin muistuttaa itseäni tästä matkasta. Tästä oivalluksesta. Häpeän tilalle tuli myötätunto, varsinkin itseäni kohtaan. Pelon tilalle tuli rohkeus ja rajoitusten tilalle tuli vapaus. Aloin nähdä maailmaa eri valossa, itseni uudessa kirkkaammassa valossa myös. Löysin sen oikean itsevarmuuden, missä ei enää tarvinnut pyrkiä täydellisyyteen, ei näyttämiseen tai uhoamiseen. Rohkeus alkoi kuljettamaan minua ihan eri tavalla. Yhä enempi ja enempi sinne, minne sydämeni sanoi. Avoimuus muuttui myös, en ollut enää sinisilmäinen. 


 

Pimeydestä löysin omia voimia, samalla kukistin pelkojani. Voima kannusti minua eteenpäin ja olen ottanutkin aika harppauksia, kun pelko ei enää kykene minua pidättelemään. Välillä olen yhä herkkä ja heikko pelon edessä, tunnistan sen heti itselleni nykyään. Hyväksyn oman haavoittuvuuden ja puhun ääneen pelkoni pois. En enää pelännyt varjoani, uskalsin alkaa kasvamaan sellaiseksi, kuka todella olen, aidoksi ja eheäksi minäksi. #minutitsenikanssa. 

Voima, intohimo ja luovuus, heistä tuli uudet ystäväni. Aloin loistaa ihan omaa valoani yhä lisää ja lisää. Rohkeasti. Siellä pimeydessä tosiaan tutustuin varjo -Minään, ja täytyy sanoa, että aika viisas kaveri. Ja olin todella tunnollinen ja kuuliainen hänen käskyille ja manipulaatiolle. Varjo- Minä sai pidettyä haavoittuvuuden piilossa todelliselta minältä, voittaen useamman kerran. Niin ihmissuhteissa kuin omassa menestyksessäni. 

Itseni hyväksyminen, armollisuus ja inhimillisyys omaa pimeyttä kohtaan auttoivat valo- Minän uudelleen syntymisessä. Aloin luomaan uutta nahkaani, uutta elämääni ja sanoittamaan sitä sanoilla, mitkä kuulin ja teoilla, mitkä näin. Hyväksyin ja hyväksyin oman varjon, haavoittuvuuden siellä pimeydessä myös. Ymmärsin ettei minun tarvitse tuhota varjoani, se on osa minua. Niin kuuluukin. Vaan viljellä sitä oikein. Uskaltaa löytää maastani oikeat siemenet ja niiden voima, joiden avulla kasvoin sellaiseksi kuin halusin kasvaa. Ja yhä olen matkalla, kasvutarina minusta minuun on elämän pituinen prosessi, mitä vaalin oppien ja oivaltaen. Kiitollisena ja täydellä sydämellä nauttien.

 

Nyt olen avannut omaa tarinaani teille. Toivottavasti siellä on ollut tekstiä, mikä resonoi. Auttaen, voimaannuttaen tai ihan vain antanut hetken ajatusta omasta matkasta, ja siitä, oletko sinä löytänyt oman todellisen minän. Ajatuksen, osaatko sinä tiedostaa omat vahvuudet, heikkoudet ja antaa itsesi kasvaa sellaiseksi, kuka oikeasti haluaisit olla. Seuraavaksi haluan esitellä teille Valmentamon ja miten minusta tuli LCF Life Coach®. Ja nyt on myös aika esitellä millainen on valmentaja – minä ja miten teen omaa työtäni. 

Ajatuksin,
Kati
























 


0

blogi


Olen rakastanut sinua enemmän kuin itseäni, olen rakastanut sinua myös kärsien. Olen halunnut rakastaa sinua, olen myös luovuttanut ja ollut rakastamatta. Olemme taistelleet rakkautemme eteen enemmän kuin itsekään aina uskomme ja olemme ymmärtäneet. Olemme taistelleet ehkä liikaakin.  On ollut hetkiä jolloin olemme tunteneet ettei tämä johda mihinkään ja jopa vasten tahtoamme miettineet olisiko parempi luovuttaa…

Kaiken tämän taistelun keskellä, meistä on kuitenkin kasvanut vahva tiimi. Olemme toistemme parhaat ystävät ja sielunkumppanit, hyvässä ja pahassa. Tunnemme toisemme, tiedämme toisemme. Rakastamme silti, kaikesta huolimatta. Olen saanut sinusta itselleni tärkeimmän tukijan, keskustelukumppanin. Olemme kasvaneet myös erilaiseksi viime vuoden aikana, ja se meidän pitää oppia hyväksymään. Se ei vie meitä erilleen. Vaan se antaa meille mahdollisuuden olla kuitenkin yksilöitä tässä vahvassa suhteessa missä olemme niin me.

Olen seissyt vierelläsi ja nostanut sinua ylös heikoilla hetkilläsi. Olen opettenut sinua avaamaan tunteitasi ja puhumaan niistä. Olen opettanut sinua kuuntelemaan. Sinä olet oppinut seisomaan vierelläni kun olen heikko, sinä olet nostanut minua kuopasta mihin olen tippunut. Sinä olet ollut olkapää kun itken, korvani kun puhun ja sydän kun tarvitsen rakkautta. Sinä olet opettanut minulle elämän huumoria ja asennetta mennä eteenpäin. Sinä olet ollut tätä ja paljon muutakin. Olen pahoillani etten ole uskaltanut nähdä sitä kasvua mitä sinussa on tapahtunut. Olen pahoillani, että oma kasvuni on ollut hyvin uhoavaa, mutta olen tarvinnut sitä ollakseni vahva kasvussani. Se on ollut minulle.
Olemme tehneet molemmat virheitä, olemme satuttanut toisiamme. Olemme loukanneet sanoillamme ja teoillamme. Olemme pyytäneet anteeksi, saaneet anteeksi ja antaneet anteeksi.

Olen tässä, sinä olet tässä. Välillä keskeneräisiä, toisinaan valmiita. Olemme tässä, koska rakastamme. Enemmän kuin uskomme, enemmän kuin aina haluamme <3 Olen kiitollinen mitä tämä suhde on opettanut. Olen onnellinen mitä tämä suhde on antanut. Olen surullinen mitä tämä suhde on vaatinut. Olen rakastettu siitä, miten paljon tämä suhde on täynnä rakkautta .

 

 


En ole koskaan kirjoittanut mitään näin henkilökohtaista. Kaikki teksti tässä blogi kirjoituksessa on syntynyt minun omasta kynästä, minun sydämestäni. Matkalla Minusta minuun, sinusta minuun ja minusta sinuun. Yksikään ei ole tänään kirjoitettua, vaan matkan varrelta vuosien saatossa. Nyt olen valmis tähän. Vaikka tunnen kuinka oma häpeä istuu tuossa olkapäälläni silmät niin suurina tuijottaa kysyvästi, että aiotko todella tuon julkaista? Mieti nyt vähän! Mieti mitä muut ajattelevat?? Niin, minä kysyn häpeältä, mitä ne muut ajattelevat? Kerron mielummin mitä minä ajattelen, näytän mielummin oman haavoittuvaisuuden ja epätäydellisyyden. Sen mikä on INHIMILLISTÄ. Sitä minä haluan ajatella itse, se merkitsee minulla kaikkein eniten. 

Avaa sydämesi rakkaudelle,

Kati




 

 

0